Moi! Olen Sameli. Olen aina halunnut saada aikaan jotain näkyvää . Muutos ja kehittyminen on minulle lähtökohtaista.

Lapsena harrastin paljon urheilua. Pelasin futista, sählyä, korista ja talvisin ulkojäillä pihalätkää tennispallolla. Tykkäsin myös piirtää ja tehdä käsitöitä. Piirtäessäni tai veistäessäni ajattelin aina kyseisen teoksen tulevan johonkin esille ja useimmat niistä päätyivätkin joulun jälkeen sukulaisten hyllyille.

Urheilu oli neljätoistavuotiaaksi asti ykkösjuttu. Sitten sain polviini rasitusvammat ja jouduin neljän kuukauden pakkolevolle. Tuon ikäisenä neljä kuukautta tuntui ikuisuudelta.

 

Samoihin aikoihin naapurin Touko oli alkanut soittaa kitaraa. Otin itse myös isän Landolan käteeni ja sain soinnut Nirvanan Rabe me -biisin rämpyttämiseen. Perustimme bändin Toukon ja toisen kaverini Rainen kanssa. Kesähittimme kaveripiirissämme oli Toukon tekemä Car man biisi.

Muutin Helsinkiin lukioon seuraavana vuonna. Valitsin ensimmäistä kertaa musiikkia opintoihini. Musiikkitunneilla minut haluttiin soittamaan kitaraa lukion bändiin. Tämä oli minulle yllättävää, koska omasta mielestäni en osannut soittaa ollenkaan. Loppujen lopuksi olimme esiintymässä nelosen Breikki tv-ohjelmassa lukion bändin kanssa. Samalla minulla oli myös muita bändivirityksiä niin Länsi-Pasilan kuin Kontulan nuorisotalojen treeniksillä.

Lukion jälkeen menin sivariin ja pelasin tosissaan futista Sapa:n a-junioreissa ja parhaimmillaan 4-divarin joukkueessa. Flippasin hetkeksi täysin jalkapalloon ja se oli parasta mitä tiesin. Pelasin samaan aikaan myös Mascot-baarin jengissä ja parissa muussa kaupunkisarjajoukkueessa.

Sivarin jälkeen muutin hetkeksi takaisin vanhempieni luokse Karkkilaan. Tällöin halusin vain soittaa kitaraa ja pelata jalkapalloa. Töissä kävin Helvarin liukuhihnatehtaalla ja käytin rahat Marshalin jtm-60 vahvistimeen. Työt olivat usein viikonloppuna, joten viikot hengasin kallion baareissa ja kavereilla helsingissä.

Seuraavana syksynä lähdin media-assistentti opintoihin Mikkeliin. Äitini vanha olympus-om1 filmikamera oli kulkenut vuosia mukanani ja olin kiinnostunut valo- ja elokuvaamisesta. Mikkeliin perustettiin samana vuonna suomen ensimmäinen internet-toimitus nimeltään x-site. Toimin x-siten toimittajana ja kokonaisuuden ideoitsijana. Haastattelimme bändejä ja teimme ajankohtaisista asioista inserttejä sivustolle. 

 

Mikkelissä Visa Väisänen äänitti Raiteet vaihtuu -nimisen kappaleeni, joka soitettiin juontamani puolen tunnin musiikkiohjelman lopussa. Se oli ensimmäinen kerta kun oma kappaleeni tallennettiin raidoille. 

 

Muistan kun olimme Ylellä vierailulla ja ilmoitin esittelijällemme television siirtyvän tulevaisuudessa kokonaan internetiin ja hänen vastustaneen kovasti ajatusta, koska valokaapelia pitäisi rakentaa joka paikkaan. Oli siis vuosi 2003.

Mikkelistä pääsin Turun AMK:n taideakatemiaan opiskelemaan mediatuotantoa. Päätin hylätä muusikkohaaveet ja keskittyä elokuvien tekemiseen. Musiikillisen tavoitteen asetin pääsemiseen yhdelle keikalle johonkin baariin.

 

Olin tutustunut kaupunkilegenda Samueliin kesällä. Hän muutti samoihin aikoihin Turkuun kanssani. Samuel kanssaan olinkin sitten jo pian Päiväkoti nimisen baarin lavalla soittamassa oye como vaa kitaralla Samuelin mahtavien rumpurytmien säestämänä. Kuulemma joku yleisössä kosi tulevaa vaimoaan keikkamme aikana. Emme olleet ikinä soittaneet kokoonpanon kanssa yhdessä, mutta jamimuotoinen esiintyminen poiki paljon kiitosta. Tavoite oli täytetty mutta nälkä tietysti kasvaa syödessä.

 

Näyteltyäni kokaiinia imppaavaa karhua Jukka Niittymaan Kukko ja Lehmä opinnäytetyö lyhytelokuvassa, minua pyydettiin mukaan Turun ylioppilasteatteriin. Pääosaa Kukossa ja lehmässä esittänyt Tero Kaihlavirta halusi minut näyttelemään Saatanaa kirjoittamaansa Epäpyhä ehtoollinen näytelmään. "Epiksen" jälkeen esiinnyin työryhmälähtöisessä Vatupassi esityksessä He-manina ja Elina Kilkun Teurastamojen pyhä johanna esityksessä olin viidessä eri roolissa. 

Turun taideakatemiassa suuntauduin opinnoissani elokuvatuotantoon ja työskentelin järjestäjän-assistenttina esimerkiksi Dome Karukosken Tyttö sinä olet tähti, Peter Lindholmin Kolmistaan ja Aleksi Salmenperän Paha Perhe ja Miehen työ -elokuvissa. Opinnäytetyökseni valitsin avustajat ja noin yhden repliikin roolit Veikko Aaltosen ohjaaman Helppo elämä tv-sarjan ensimmäisen kauden 5-12 jaksoihin.

Turussa ollessani perustin bändin nimeltä Metsäväiset. Muut jäsenet asuivat tosin Helsingissä. Ideana oli vitut vireestä kunhan on meininkiä ja sitähän piisasi. Saavutimme älyttömillä live-esiintymisillä kulttimainetta. Alkoholinkäyttö oli  pikku hiljaa lähtenyt omalta osaltani käsistä, mikä piiskasi lisää kipinää kaikkeen. Metsäväisten aikana järjestin useita Club Hyvä Mieli -tapahtumia, joissa bändimme lisäksi esiintyi useita muita artisteja.

 

Äänitimme Hatarat Mielikuvat -levyn loppuunmyydyn lepakkomiehen keikan jälkeen 2009. Meni kuitenkin kaksi vuotta saada levy ulos. Emme heittäneet yhtään keikkaa tuona aikana, sillä kieltäydyin kaikista keikoista seuraavana kesänä järjestäessäni Osakari Sipolan Elokuu elokuvaa. Sen jälkeen tarjouksia ei enää tullut. Levynjulkkarin sain järjestettyä 2012 keväällä, mutta sen jälkeen Metsäväisten toiminta loppui.

Levynjulkkarin jälkeen alkoholinkäyttöni tuli määränsä päähän ja lopetin juomisen kokonaan. Minua pyydettiin tuotantokoordinaattoriksi Taavi Vartian Rölli ja kultainen avain elokuvaan. Päätin ottaa työn vastaan, säästää alkoholiin käytetyt rahat ja viettää seuraavan talven ulkomailla. 

Laskeuduin Singaporeen joulukuussa 2012. Lähdin yksin koska halusin pohtia elämääni. Kirjoitin ajatukseni iltaisin päiväkirjaan tabletilla. Välillä en pystynyt menemään nukkumaan, ajatuksien tulviessa näpeistäni.

Kuukauden matkustettuani ja kirjoitettuani, asiat tuntuivat kristallinkirkkailta. Ymmärsin, että olen aina halunnut tehdä musiikkia, mutta en ole uskonut lahjakkuuteeni. Päätin muuttaa ajatteluani ja ajatella niin, että kyse onkin työnteon ja harjoittelun puutteesta. Päätin satsata kaiken musiikkiin kun palaan suomeen. 

 

Päätin myös toteuttaa toisen pitkäaikaisen haaveeni, eli valokuvanäyttelyn pitämisen. Nyt kun kuvaan täällä kaakkois-aasiassa, niin palatessani kotiin, en voi enää kuvata lisää, eli rajaus on siinä, ajattelin. Päätin kuvata ihmisiä, koteja ja infrastruktuuria, sillä nähtävyyksiä kuvasi miljoona ihmistä päivittäin. Sen jälkeen käytin seuraavat kolme kuukautta ihmisten ja paikkojen etsimiseen ja kuvaamiseen.

Palattuani Suomeen, aloin soittaa mies ja kitara keikkoja nimellä Sameli ja Vinó Landola, niitä tulikin sarjana. Järjestin myös mainoskuvauksia ja säästin rahaa kokoajan. Syksyllä kuulin New Yorkissa olevasta Dubspot -koulusta, jossa voi opiskella musiikin tuottamista Logic Pro X -ohjelmalla. Laskin rahani ja kahden päivän miettimisen jälkeen soitin äidille, etten ole kotona myöskään ensi jouluna. 

 

Saapuessani New Yorkiin, olo oli kuin videopelissä. Löysin kuitenkin asunnolle ja kouluun. Ensimmäinen kuukausi oli raskas isossa kaupungissa. Sitten eräs Thaimaassa tapaamani texasilainen ystävä tuli käymään luonani ja asiat muuttuivat paremmaksi. New Yorkin betoniviidakko on mielenkiintoinen paikka. Koulussa tunsin vihdoin opiskelevani juuri sitä mitä tahdon ja imin siitä kaiken irti.

 

Tulin Suomeen keväällä ja aloitin heti työt Teppo Airaksisen Kimmo tv-sarjan toisen tuotantokauden järjestäjänä. Töitä oli todella paljon ja stressi oli kova. Suoriuduin omasta mielestäni loistavasti. Sen jälkeen sullouduin työhuoneeseeni vallilaan, pieneen ikkunattomaan entiseen siivouskomeroon tekemään musiikkia. Ajatukseni oli osallistua UMK-kilpailuun ja siten edetä muusikonuralla eteenpäin. Tein kolme kuukautta putkeen samaa biisiä joka päivä. Lähetettyäni materiaalit olin aivan loppu ja romahdin. En päässyt jatkoon ja sen vuotisen UMK:n voittaja Pertti Kurikan nimipäivät oli alusta asti selviö.

Jotenkin moni samanaikainen muutos, kova juokseminen ympäri maailmaa ja tiukat päätökset olivat olleet liikaa psyykeelleni. Muutin vanhemmilleni Karkkilaan ja aloitin kolmen vuoden psykoterapian. Valokuvanäyttely Kaakkois-Aasian kasvot oli sovittu syksylle Jukka Male museoon kaapelitehtaalle ja mietin sen perumista, mutta sitten päätin kuitenkin repiä näyttelyn itsestäni irti. Olisin todennäköisesti katunut perumista lopun elämääni, joten olen todella onnellinen, että sain näyttelyn toteutettua.

 

Romahduksesta huolimatta päätin jatkaa musiikintekoa Ja Minä tietysti albumin työstämistä. Tätä jatkui pitkään. Piti opetella sovittamaan, tekemään rumpubiittejä, soittamaan bassoa ja koskettimia.  

 

Muutin puolen vuoden päästä takaisin Helsinkiin, jatkoin terapiassa ja työhuoneella käymistä. Viikko alkoi aina Taijilla, mikä toimi erittäin hyvänä kehon ja mielen harjoituksena. Välissä työskentelin Maarit Lallin Kuudes kerta elokuvassa järjestäjänä muutaman kuukauden. Aloitin myös laulutunnit Maija Lassilan studio kasissa töölössä.

 

Keväällä 2017 päätin lopettaa Minä tietysti levyn työstämisen. Nimen oli idea kritisoida yksilö- ja materiakeskeistä aikakauttamme, jonka orja tietysti myös itse olen. Lähetin levyn demoversion viiteenkymmeneen eri levy-yhtiöön, joista sain kaksi kieltävää vastausta. Löysin netistä Jasse Kestin ja palkkasin hänet miksaamaan ja masteroimaan albumin. Perustin myös bändin tulevaa levynjulkaisukeikkaa varten.

 

Terapia loppui syksyllä 2017 ja levynjulkkarit olivat hetki sen jälkeen. Terapiassa ymmärsin suurimman ongelmani olevan yksinäisyys, joten muutin vanhojen kavereideni kanssa vanhaan omakotitaloon asumaan. 

Levyn julkaisun jälkeen kaikki rahat olivat loppu ja ymmärsin vasta kaiken oppimani. En halunnut lopettaa musiikintekoa ja etsin osa-aikatöitä. Olin muutenkin miettinyt, että olisi mukava tehdä jotain, mikä auttaa muita ja löysin Suomen punaisen ristin ilmoituksen f2f-varainhankkijan työstä. Sain työpaikan ja osoittauduin hyväksi hommassa ja pian minusta tehtiin tiiminvetäjä. Luovuin siitä kuitenkin syksyllä, koska se esti musiikintekoa.

 

Nykyään toimin taas varainhankkijana. Keväällä 2018 perustin myös toiminimen, Sameli Companyn. Toimintaa en vain ole vielä ehtinyt aloittaa.

Syksyllä 2018 tein Ristiriitaisia Ajatuksia biisin beatin ja löysin arkistoista loput taustojen demot ja päätin työstää niistä kokonaisuuden. Eli tässä sitä nyt taas ollaan, julkaisun äärellä. Mielestäni taiteilijan työ on julkaista materiaalia ja antaa itsestään asioita ulos. Kun se saavuttaa kokijan, se muuttuu eläväksi. Ilman yleisöä, ilmaisulla ei ole merkitystä. 

Tällä hetkellä vietän rauhallista selväpäistä elämää. Tykkään seurata maailman menoa, ajella pyörällä, uida, palloilla ja katsella leffoja ja futista. Suurin aika tietysti kuluu musiikkia tehdessä ja ihmisiä pysäytellessä.

Mukavaa kun luit loppuun asti, tarina jatkuu. Tervetuloa mukaan!

Ystävällisesti 

Sameli

26.3.2019